Heinäsuon Kesäteatteri

Savilaanintie 16
16500, Herrala
etsi kartalta >>

Matkapuhelin: 040 523 2845
Internet: www.koti.phnet.fi/heinasuo
Sähköposti:

Tiedot:

Heinäsuon näytelmäpiirin toiminta alkoi syksyllä 1979 Hollolan kansalaisopiston yhteydessä. Ohjaajana oli kulttuurisihteeri Marja-Liisa Vilkko. Ensimmäinen näytelmä oli "Oi kallis kansanhuolto", josta tuli heti yleisön suuri suosikki. Näytelmä on edelleen ohjelmistossa.

Ensimmäinen varsinainen kesänäytelmä "Kyläkauppa" oli ohjelmassa 1983 ja -84, esityspaikkana oli jo silloin Mantereen ranta. Välillä siirryttiin näyttelemään sisätiloihin. Vuonna 1988 oli kuitenkin vuorossa taas kesänäytelmä, "Ei auta itku riemulomalla", jonka ohjasi Osmo Haapasalo. Seuraavana vuonna esitettiin "Tervetuloa Kälkyälle Mr Woodson". Vuodesta 1992 lähtien näytelmäpiiri on keskittynyt kesänäytelmiin.

Näytelmäpiiri järjesti 1980- ja 1990-luvulla suosittuja Nuutti-juhlia perinteisine Nuutti-kulkueineen ja ajankohtaisine sketsiohjelmineen. Nuutti-juhlia järjestettiin kaiken kaikkiaan 12 kertaa, mutta tämä perinne on sittemmin katkennut. Näytelmäpiiri on ollut lisäksi mukana Hollolan kirkon 500-vuotisjuhlakavalkadissa sekä Hämeen Heimojuhlien kavalkadissa Hollolassa. Näytelmäpiiri on lisäksi esiintynyt mm. sketsiohjelmistollaan monissa eri tilaisuuksissa.

Kesä 2008 on näytelmäpiirin historiassa jo kahdeksastoista perättäinen kesäteatterikausi. Vuosi vuodelta näytelmien suosio on kasvanut, varsinkin näytelmät Heikan Jussi byrokratian rattaissa (1998), Naurava kylä (1999), Kätkäläisen jättipotti (2000), Onnellinen mies (2001), Hunttalan Matti (2002) ja Kätkäläinen ja ulkomaanelävä (2003) ovat tuoneet paljon uutta yleisöä Heinäsuon kesäteatteriin ympäri Suomea. Kaukaisin vieras on tullut katsomaan näytelmää Australiasta asti.

Näytelmäpiiriläiset rakentavat joka kevät lavasteet talkoilla. Lavasteissa tarvittavat rakennusmateriaalit näytelmäpiiriläiset ovat hankkineet purkamalla latoja. Tässä purkutouhussa näytelmäpiiriläiset alkavatkin olla jo ammattilaisia, sillä vuosien mittaan on ehditty purkaa jo viisi latoa. Muita tarvikkeita ja näytelmissä käytettävää rekvisiittaa on saatu lahjoituksina myös lähiseudun yrityksiltä ja asukkailta.

Talvisin harjoittelupaikkana on Heinäsuon kyläyhdistyksen talo Suojapirtti ja kesällä Mantereen ranta. Esitysten taso on vuosi vuodelta noussut ja vaikka sukupolvet ovatkin vaihtuneet, innostusta riittää eikä loppua ole näkyvissä.
Nykyisin Heinäsuon näytelmäpiiri on rekisteröity yhdistys.

Yrityksen asiasanat:

teatteri näytös esitys

Design © Hi-Vision Oy